Kino-aula ja Nuijamies ovat kauniita leffateattereita täynnä historiaa – ja toinen niistä on Pave Maijasen ensimmäinen soolokeikkapaikka

Nuijamiehen katsomo ja 50 neliömetrin valkokangas.

Nuijamiehen katsomo ja 50 neliömetrin valkokangas.

Lappeenranta on aina ollut kansainvälinen suurkaupunki. Tätä todistaa myös se seikka, että Kaakon metropolissa on näytetty elokuvia jo vuodesta 1929 asti. Kun ottaa huomioon, että suomenkielinen sana elokuva keksittiin vasta vuonna 1927 ja että suomalaisen elokuvateollisuuden katsotaan alkaneen vasta 1930-luvulla, voi Lappeenrantaan elokuvateatterin perustanutta Jussi Luotolaa pitää todella innovatiivisena herrana.

Tällä hetkellä lappeenrantalaisten viihdyttämistä jatkaa Luotolan pojantytär Merja Luotola-Maarnela – perheyritys on pysynyt paikkakunnalla siis jo 85 vuotta.

Ensimmäinen elokuvateatteri sijaitsi nykyisen Hemtexin ja entisen McDonald´sin paikalla Oleksin kulmalla. Kinostar-nimi vaihtui Kinopirtiksi, ja siellä toiminta jatkui vuoteen 1938, kun Kino-aula valmistui nykyiselle paikalleen.
“Jussi oli kiinnostunut elokuvista eikä pelännyt yrittää. Suomessa oli silloin vähän teattereita ja noh, hän oli edistyksellinen ihminen, joten siitä se varmasti rakentui”, kertoo Merja Luotola-Maarnela.

Nuijamiehen aula on näyttänyt kalustukseltaan samalta jo 60 vuoden ajan.

Nuijamiehen aula on näyttänyt kalustukseltaan samalta jo 60 vuoden ajan.

 

Yh-äiti pyöritti leffateatteria ja rakennutti toisen

Kaiken takana on nainen, sanotaan, ja niin myös tässä. Jussi Luotola ei pyörittänyt elokuvateatteritoimintaa yksin, vaan yhdessä puolisonsa Linda Luotolan kanssa. Perhettä kohtasi tragedia, kun Jussi menehtyi vain 49-vuotiaana vuonna 1947, Lindalle jäi yritystoiminta ja neljä alaikäistä lasta, joista vanhin, Matti, oli vain 11-vuotias. Matista tuli myös myöhemmin perheyrityksen jatkaja.
”Tilanne oli varmasti aika harvinaislaatuinen siihen aikaan, ei varmasti naisia ollut hirveästi yritysjohdossa. Siinä oli liiketoiminnassa ja perheen kasvattamisessa tekemistä.”

1940- ja 1950-luku olivat vieläpä elokuvissakäymisen kulta-aikaa, joten kuhinaa riitti niin teatterissa kuin kotona.
”Linda rakennutti vielä Nuijamiehen vuonna 1954. On hän aika täti kyllä ollut.”

Esikoinen Matti osti puolisonsa Raijan kanssa elokuvateatteriliiketoiminnan Luotolan perikunnalta ja jatkoi toimintaa läpi television valtakauden alkamisen, jolloin Kino-aulankin toiminta muuttui pariin otteeseen. Vuosituhannen vaihteessa Matin ja Raijan ainoa lapsi, Merja, otti perheyrityksen toiminnan komentoonsa, vaikka toki hänkin oli ehtinyt olla toiminnassa mukana jo vuosikymmenten ajan.
”Nuorin lapseni syntyi 1999, muistaakseni äitiysloman jälkeen hyppäsin takaisin remmiin, kun äitikin alkoi jäädä eläkkeelle. Isä oli jäänyt jo aiemmin.”

 

Merja Luotola-Maarnelan koulukuva löytyy Kino-aulan teknisen varaston seinältä.

Merja Luotola-Maarnelan koulukuva menneiltä vuosikymmeniltä löytyy Kino-aulan teknisen varaston seinältä.

 

Kauhuleffat alaikäisenä konehuoneen puolelta

Merja Luotola-Maarnela on kasvanut elokuvateattereissa, sillä hän on pyörinyt teattereissa taaperoikäisestä asti. Enää ei popkornin puputtaminen ylettömästi kiinnosta, sillä rasvainen tuoksu jää vaatteisiin kiinni ja on tullut jo vähän liiankin tutuksi.

Kun vanhemmat ovat pyörittäneet elokuvateattereita, ehtivät lapsetkin katsoa leffoja. Luotola-Maarnela sai lapsena katsoa käytännössä kaikki elokuvat, ikärajat eivät häntä niin koskeneet.
”Kyllä äiti piti vähän kiinni ikärajoista, mutta isä oli löysempi. Välillä tuli katsottua jotain K-18-kauhuleffojakin, jos ei ihan salissa niin konehuoneen puolelta.”

 

Nuijamiehen aulatilat opastuskyltteineen ovat olleet samat jo 60 vuotta.

Nuijamiehen aulatilat opastuskyltteineen ovat olleet samat jo 60 vuotta.

Kaikista katsomistaan elokuvista parhaiten Luotola-Maarnela muistaa The Sound Of Musicin, jonka hän on nähnyt yli 20 kertaa.
”Olemme parhaan kaverini Riitan kanssa tanssineet kohtauksia Nuijamiehen aitiossa, se oli ja on todella hieno kokemus.”

Ennen elokuvia tuli vuodessa harvemmalla tahdilla, mutta nykyisin Lappeenrantaan saapuu noin 120-140 leffaa vuodessa. Ihan kaikkia hän ei enää ehdi katsoa, mutta joskus leffateatteri saattaa valjastua yksityisteatteriksi.
”Joo, olen tietysti joskus katsonut elokuvia itsekseni täällä, mutta toisaalta monet elokuvat on hyvä katsoa etukäteenkin, jotta tietää, kenelle niitä voi suositella.”

Parhaat fiilikset Luotola-Maarnela saa nykyään muualla kuin omassa elokuvateatterissa.
“Siinä on oma jännitysmomenttinsa, pitää kytätä että kaikki toimii. Rentoudun paljon paremmin kuin käyn vierailla katsomassa, tai jos Helsingissä on jotain ennakkonäytöksiä. Silloin ei tarvitse koko ajan katsoa, että onhan kaikki kondiksessa.”

 

Kino-aulassa lipputiski sijaitsi alun perin yläaulassa.

 

Nuijamiehen ja Kino-aulan tulevaisuus hämärän peitossa

Tällä hetkellä Nuijamiehen ja Kino-aulan edessä on hahmottelematon tulevaisuus. Finnkinon monisalinen teatteri tulee Iso-Kristiinaan, eikä elokuvateattereiden tontin vuokrasopimuksen jatkosta ole tietoa vuoden 2016 jälkeen.
”Niin, tilanne on nyt vaiheessa. Osansa tekee Finnkino, osan Osuuspankin tekemiset ja osan se, kuka tontin sitten lopulta omistaa. Kilpailijalle tulee neljä salia ja taustalla on sijoitusyhtiö, joten he varmasti tulevat isosti. Täytyy puntaroida ja laskea tarkasti onko meidän järkevää laajentaa Nuijamiestä, ja onko se edes mahdollista, kun emme tiedä mitä tontille aiotaan tehdä. Hankalaa, kun asiat eivät ole omissa käsissä. Kun tietoa tulee, on pohdittava mitä ovat mahdollisuudet ja realiteetit.”

 

Taidemaalari Jouko Lempisen teos on maalattu Kino-aulaan 1990-luvun loppupuolella. Maalaus lienee saanut inspiraatiota Titanic-elokuvasta, joka sai ensi-iltansa vuonna 1997.

Taidemaalari Jouko Lempisen teos on maalattu Kino-aulaan 1990-luvun loppupuolella. Maalaus lienee saanut inspiraatiota Titanic-elokuvasta, joka sai ensi-iltansa vuonna 1997.

 

 

Ainakin 10 uutta ja kiinnostavaa asiaa Kino-aulasta ja Nuijamiehestä

Siirrytään sitten itse elokuvateattereihin. Nuijamies ja Kino-aula ovat upeita saleja, ja molemmissa on alkuperäisiä kalusteita ja valaisimia. Elokuvateatterit on rakennettu elokuvan kulta-aikaan, ja teattereissa voi aistia elokuvan kulttuuriarvon – kyse ei ole pelkästään megasuosikkileffojen aikaan karkinsyönnin mahdollistavista tuijotussaleista.

Perimätiedon mukaan nykyisten elokuvateattereiden kohdalla sijaitsi aiemmin kaatopaikka – kun kaupungin keskusta oli linnoituksessa, ei nykyisen Valtakadun rinne ollut valleilta katsoen mitenkään keskustaa. Kaatopaikasta ei ollut enää tietoakaan, kun Kino-aula rakennettiin Valtakadulle vuonna 1938.

Kino-aulassa oli ensimmäiset vuosikymmenet myös lähes satapaikkainen parvi, mutta nykyisin se on vain konehuone.

Kino-aulassa oli ensimmäiset vuosikymmenet myös lähes satapaikkainen parvi, mutta nykyisin se on vain konehuone.

 

Kino-aulan valkokangas on samankokoinen kuin Nuijamiehen kangas.

Kino-aulan valkokangas on samankokoinen kuin Nuijamiehen kangas.

 

 

KINO-AULA

  • Rakennettu vuonna 1938.
  • Valkokangas on kooltaan 50 neliömetriä.
  • Teatterissa on 208 paikkaa. Ennen 1970-lukua käytössä ollut parvi veti 96 katsojaa. Parhaimmillaan Kino-aulaan on mahtunut 420 katsojaa, mutta katsomoa on tehty tilavammaksi vuosikymmenten saatossa.
  • Kino-aulan nykyisen kassan edustalla on kala- ja purjelaiva-lattiakoristeet, jotka on tehty jo elokuvateatterin rakentamisvuonna. Koristeiden teemaa voi vain arvailla, mutta rakennuttaja Jussi Luotolan veli on rakennusmestari ja Luotolan suku on Laatokalta, joten syy voi löytyä suvun taustasta.
  • Kino-aulan seinämaalauksen on tehnyt taidemaalari Jouko Lempinen 1990-luvun loppupuolella.
Kinoaulan koristeellinen lattia.

Kinoaulan koristeellinen lattia.

hh_kinoaula_96B4899

Kino-aulan toimiston seinä on täynnä klassikkoelokuvajulisteita eri vuosikymmeniltä.

Kino-aulan toimiston seinä on täynnä klassikkoelokuvajulisteita eri vuosikymmeniltä.

 

  • Kino-aulan toimiston seinillä on useita klassikkoelokuvien alkuperäisiä elokuvajulisteita, kuten The Taxi Driver vuodelta 1976.
  • Kino-aulan toiminta muuttui 1960-luvulla television romahdutettua elokuvakulttuuri hetkellisesti. Ensin Kino-aulasta tuli Rulla-aula, jossa oli ajan kuumimman trendin mukaisesti rullaluistelurata luistinvuokraamoineen kaikkineen.
  • Rulla-aula muuttui discoksi 1970-1975. Lappeenrannan poika Pave Maijanen on heittänyt ensimmäisen soolokeikkansa Kino-aulan discossa.

 

Vuokrarullaluistimet suoraan 1960-luvulta.

Vuokrarullaluistimet suoraan 1960-luvulta.

 

Vuokraluistimet koon 44 kenkään istutettuna. Laakerit eivät vastaa aivan nykyajan standardeja.

Vuokraluistimet koon 44 kenkään istutettuna. Laakerit eivät vastaa aivan nykyajan standardeja.

Kino-aulan takaosan tuplaistuimissa on tyylikkäät juomatelineet.

Kino-aulan takaosan tuplaistuimissa on tyylikkäät juomatelineet.

 

  • Vuoden 1975 jälkeen Kino-aula on palvellut jälleen elokuvateatterina. Parvea ei enää otettu käyttöön, mutta parvesta muistuttaa teatterirakennuksen ulkopuolella suljettu ovi – parvelta oli oma uloskäynti.
  • Kino-aulan aulassa on esillä kuva vahtimestarista ja paikannäyttäjistä vuodelta 1938. Nuorin paikannäyttäjä, Kiukas sukunimeltään, on edelleen tuttu näky muun muassa Veiterän peleistä.
  • Kino-aula digitalisoitiin vuonna 2010
Palvelutiimi vuonna 1938.

Kino-aulan järjestystiimi vuonna 1938.

 

Kino-aulan parven uloskäynnin ovet.

Kino-aulan suljetun parven uloskäynnin ovet kuvassa vasemmalla.

 

NUIJAMIES

Nuijamiehen katsomon sisustus on 1950-luvulta.

Nuijamiehen katsomon sisustus on 1950-luvulta.

 

  • Nuijamies on rakennettu vuonna 1954.
  • Valkokankaan koko on 50 neliömetriä, eli molemmissa teattereissa on samankokoinen kangas.

 

Nuijamiehen katsomon takaosan paikat.

Nuijamiehen katsomon takaosan paikat.

 

Katsomojärjestys, pelikaton valaisimet, aulan kello.

Katsomojärjestys, pelikaton valaisimet, aulan kello.

 

Osa Nuijamiehen katsomon käsinojista on nahkaisia.

Osa Nuijamiehen katsomon käsinojista on nahkaisia.

 

  • Nuijamieheen mahtui parhaimmillaan 501 katsojaa, mutta nykyisin kapasiteetti on 371 paikkaa. Istuimet on aseteltu lomittain siten, että kenenkään näköyhteys valkokankaalle ei häiriintyisi edessä istuvan vuoksi.
  • Nuijamiehen tunnusomainen peilikatto on ollut paikallaan rakentamisvuodesta asti. Myös aulan sohvat ovat päällystystä lukuunottamatta alkuperäisiä, samoin ulko-ovet ja teatterin sisustus seinän samettikankaineen kaikkineen.
  • Nuijamies kohtasi heti rakentamisensa jälkeen yleisöryntäyksen, kun vuonna 1955 valmistunut Edvin Laineen Tuntematon sotilas veti teatteriin enemmän yleisöä kuin Lappeenrannassa oli silloin asukkaita.
Puiset patterisäleiköt pehmentävät salin seiniä. 1980-luvulla niitä on irroitettu pahimpien pakkasten aikaan.

Puiset patterisäleiköt pehmentävät salin seiniä. 1980-luvulla niitä on irroitettu pahimpien pakkasten aikaan.

 

  • Seinissä näkyvät puusäleiköt suojaavat lämpöpattereita. Kun 1980-luvulla talvipakkaset olivat kovimmillaan, irrotettiin säleiköt seinistä, jotta sali pysyisi varmasti lämpimänä.
  • Nuijamies on aina toiminut vain elokuvateatterina. Se digitalisoitiin vuonna 2008.

 

 

Pääsylippuja Nuijamieheen ja Kino-aulaan saa elokuvateattereista. Pääsylippuja Hito hyvän ulkoilmaleffanäytöksiin saa Wanhan Makasiinin tiskiltä torstain elokuvanäytökseen niin pitkään kuin lippuja riittää. Niitä oli muutamakymmentä jäljellä keskiviikkoaamuna.

Torstain näytöksen elokuva on Kuolleiden runoilijoiden seura. Tervetuloa!

 

2 Comments

  1. Kari Glödstaf says:

    Hito hyvä juttu muuten, mutta alussa on faktat vähän hataralla pohjalla. ”Suomalaisen elokuvateollisuuden katsotaan alkaneen vasta 1930-luvulla” -väitteeseen sen verran, että Suomi-Filmin edeltäjä, Suomen Filmikuvaamo Oy, perustettiin jo 1919 ja Suomi-Filminä yhtiö teki vankkaa elokuvatoimintaa läpi 1920-luvun. Vuosikymmenen aikana toimi monia muitakin elokuvayhtiöitä Suomi-Filmin ollessa kuitenkin se suurin ja menestynein.

    Eikä tuotanto ollut vähäistä aiemminkaan. Ensimmäinen näytelmäelokuva tehtiin jo 1907 (vuotta ennen Venäjää) ja koko 1910-luku oli aktiivista elokuva-aikaa – harmi vain, että yhtä lukuun ottamatta kaikki nuo elokuvat ovat kadonneet.

    Aiheesta lisää tuolla: http://www.mykkaelokuvat.com/suomi1.html , http://www.mykkaelokuvat.com/suomi2.html

    • Moi, kiitos Kari kommentistasi!

      Alkupuoli on todellakin hieman liian suoraksi vedetty mutka, eli 1920-luvulla Suomi-Filmi teki jo useita elokuvia!

      Viittasin elokuvateollisuus-käsitteellä pitkien elokien vakiintuneeseen ja siten teolliseen tuotantotapaan, joka sai muotonsa kunnon studioineen ja markkinointikoneistoineen ja eri lähteiden mukaan tämä tapahtui 1930-luvun alkupuolella.

      Sinänsä Lumieret taisivat vierailla Helsingissä jo 1896 näyttämässä keksintöään näytöksessä ja Helsingissä oli ensimmäinen elokuvateatteri jo 1904, mutta tekeminen oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yksittäisempää ja liikkuvat kuvat lyhyempiä kuin sitten myöhemmin.


      Arttu Muukkonen / Hito hyvä

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *